(Tältä illalta tulee kaksi vuodatusta. En päässyt alkuillasta vuodatus.nettiin, ja kirjoittelin sitten itsekseni paikallisella koneella. Jutuista tuli pidempiä kuin piti...)

Niin minä kuin moni muukin närkästyi selvitystä esitelleen konsultin moitteista: me helsinkiläiset vanhemmat olemme koko maan vaativimpia ja pukkaamme lapsipolomme heti koulutuksen alkumetreillä uraputkeen. Kuinka kukaan edes viitsii sortua moisiin yleistyksiin ja stereotypioihin. Siinä valossa olin lähes (mutta vain lähes) valmis hyväksymään sen melko ilkeän kysymyksen raporttia esitelleen konsultin omista lapsista (lapsettomuus on monelle hyvin kipeä asia, ja minusta on melko mautonta lähteä asiaa julkisesti penäämään). Aina löytyy joku, jolla on asiat huonommin, eikä se ole mikään puolustus sille, että tärkeissä asioissa laatutasoa voidaan laskea tai lakata kehittämästä asioita. Vastaavasti löytyy esimerkkejä paikoista, joissa asiat ovat paremmin. ("Kehittämisellä" tarkoitan muuten jotain aivan muuta kuin tämä kouluverkon "kehittämisraportti"!)

Tämän valtakunnan kehittämisessä Helsingille tunnutaan edelleen siirtävän "pahan akselin" leima. Kaupunkilaiset ovat snobeja, nurkkakuntaisia, urasuuntautuneita ja milloin mitäkin. Miksei helsinkiläinen - syntyperäinen tai myöhemmin sinne muuttanut - ei saisi olla ylpeä kaupungistaan? Miksei palveluita voida kehittää ja ylläpitää sillä näkökulmalla, että ollaan ylpeitä siitä mitä on saatu aikaiseksi, ylpeitä vaikkapa siitä, että verorahoja halutaan laittaa nimenomaan laadukkaan kouluverkon kehittämiseen ja ylläpitämiseen? Innovatiiviseen ja pedagogisesti uudistuvaan opetukseen?

Hallintovirkamiehelle pelottavin asiakas on tuohtunut äiti-ihminen. Tämän on joku, jossain, sanonut, en muista kuka ja missä. Minusta se kuulostaa täysin uskottavalta. Tietenkin äidit toimivat (myös) tunteella eivätkä peittele sitä erityisesti silloin, kun hänen jälkeläisensä tai läheisensä ovat vaarassa. Olisi erittäin huolestuttavaa, jos näin ei olisi! Ehkäpä tämän vihaisen äiti-ihmisen tekee erityisen pelottavaksi se, että omiaan puolustaessaan hän on useimmiten oikeassa.

Mutta aiheena oli vaikuttaminen. Niin surkuhupaisa kuin tämä kehittämisraportti onkaan, niin on ollut ilo samalla nähdä, että kaupunkilaiset jaksavat innostua ja kiinnostua, ja erityisesti puolustaa tärkeiksi näkemiään arvoja (!). Kehittämiseen kuuluvat myös ristiriidat ja erimielisyydet, mutta kyllä tietysti niissäkin joku äly pitää olla (tämä raportti menee mielestäni sen älyttömyyden puolelle). Keskustelutilaisuudessa parhaaksi vaikuttamiskanavaksi virkamiehet kertoivat sähköpostin. Sähköpostin! Olisi hauska joskus kuulla, kuinka monta sähköpostiviestiä saivat, kuinka monta niistä lukivat ja kuinka moneen vastasivat. Ei monellekaan enää riitä se, että lähettää "jonnekin" sähköpostin saamatta siihen mitään vastinetta. 300 hengen keskustelutilaisuudet eivät toimi. Tai siis ovat ne tärkeitä yhteisen vastarintahengen luojina, mutta ei niissä pysty kuin pieni vähemmistö puhumaan (eivät toisaalta ehdi, eivätkä kaikki edes ole suurissa massatilaisuuksissa esiintymään halukkaita), ja täytyy vain toivoa että ne tärkeimmät puheenvuorot ehditään käydä läpi. Kun tunnelma on sakea, menee varsinaisilta pääesiintyjiltäkin spasmat sekaisin, eivätkä he löydä itsekään vastauksia kiperiin kysymyksiin.

Mikä sitten on hyvä vaikuttamisen muoto? Ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että julkisella verkkokeskustelulla on mahdollisuuksia. Blogi on varmaankin yksi vaihtoehto - Yhtenäiskoulun puolustamiseksi on muuten perustettukin jo oikea blogi, ja sitä kautta saa hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea vanhemmat ovat valmiita tekemään. Harmaat virkamiehet jäävät tomerien äitien jalkoihin :-)

Yhä enenevässä määrin olen muuten alkanut ihmetellä koko tämän konsulttiselvityksen arvoa. On vaikea uskoa, että Opetustoimessakaan oltaisiin niin etääntyneitä oikeasta todellisuudesta, että ei oltaisi nähty selvityksen vakavia puutteita ja ongelmia, ja arvattu minkälainen kohu asiasta nousee. Kriittisyydestäni huolimatta en voi olla arvostamatta sitä, että ainakin osa asioista vastaavista virkamiehistä ja luottamusmiehistä on uskaltautunut "villieläinlauman" eteen mm. näihin keskustelutilaisuuksiin. En voi kuitenkaan välttyä ajatukselta, että tämä(kin) prosessi on varsin tarkoituksenhakuinen. Halutaan saada aikaan suunnaton hämminki, suuttumus ja kuhina, ja kun sitten virkamiesten on "pakko" suostua myönnytyksiin ("No ei nyt sitten ihan kaikkea lakkauteta"), ovat kaupunkilaisetkin tyytyväisempiä. Aktiivisuudella saatiin jotain aikaan, eivätkä tuhot olleet niin suuria kuin aluksi näytti. (Huom! En missään nimessä aja takaa sitä, että nyt käynnistynyt kansalaistoiminta olisi jotenkin tarpeetonta tai turhaa, päinvastoin!) Kenenköhän pöytälaatikossa on tällä hetkellä se "oikea" lista lakkautettavista kouluista ja koulurakennuksista?